Ole Ameli A/S

Ole armelias.
Taloni vieressä olevan työmaan urakoitsija.

Tänä yönä Bergeniin maailman kauneinta junareittiä. Sää lupaa hyvää, aurinko paistaa kirkkaasti ja viikonlopuksi iltapäivälehdet lupaavat hellettä. Evääksi omenoita, mandariineja ja marie-keksejä. Ja pullo kokista hereillä pysymistä varten.

Enää pitäisi päättää, mitä vaatteita mahdutan Fjällrävenin reppuun (aina täytyy otta huomioon sateen mahdollisuus) ja ottaa ehkä pienet päiväunet. Junassa pitäisi pystyä juoruilemaan.

kuva: http://weheartit.com/

Northern lights

En keskity epäonnistuneisiin suklaakekseihin( mutta miten ihmeessä keksireseptillä voi saada aikaiseksi kovapintasia , taikinamöykkyjä, kuin muffinsseja ilman vuokia) tai siihen, että pankkikorttini on täysin yhteistyökyvytön ("hei, voitko sää varata mulle sen hostellin Berliinistä ja lennot myös, maksan sulle ihan heti"). Tai siihen, että rahaa kuluu luvattoman paljon (kts.edelliset).

 Edellisenä torstaina oli syyspäiväntasaus eli päivät käyvät lyhyeen. Oslossa asia katsottiin juhlimisen arvoiseksi, pitkin Akerselva-joen vartta organisoitiin kulkue ja matkan varrella oli musiikkia, tanssia, valoesityksiä.

Periaatteessa ihmisillä olisi pitänyt olla jonkinlaiset soihdut käsissään, mutta tämä jäi käytännössä puuttumaan. Me liityimme suureen joukkoon ihmisiä Nydalenista ja kävelimme aina aivan keskustaan asti.Matkalla joukkomme harvenivat paljon, oli todella pimeää ja ihmisiä todella paljon. Lähdin kymmenen ihmisen kanssa ja lopulta puoli kahdentoista aikoihin toivotin hyvät yöt neljälle. Kukaan ei onneksi jäänyt yksin pimeään.

Suuri, joustava valopallo herätti luvattoman paljon hilpeyttä.

Mörköjä

...ja lohikäärmeiden taistelua.

Joki muuttui eräässä vaiheessa koskeksi, joka oli valaistu. Vesi tuli valtavalla voimalla, kosken vieressä jopa hiukan kastui.

 Syyspäiväntasaus-juhlassa oli ennenkaikkea kyse valosta ja valoista. Todellisia revontuliakin on kuulopuheiden(okei, facebookin, mutta "kuulopuheiden" kuulostaa paljon mukavammalta) mukaan nähty eilen illalla Oslon yllä.

EDIT: Huomasin, että tekstissä esiintyy kahteen kertaan "luvattoman paljon". Mutta ihan omalla luvalla mennään.

Karjalanpiirakoita

Olen antanut turhan ruusuisen kuvan elämästä täällä: vaikka juoksentelen paikasta ja tapahtumasta toiseen, paljon aikaa kuluu myös ihan täällä torakoiden keskellä istuessa ja ruutua tuijottaen. Varsinkin kun olen kipeänä ja esimerkiksi viime sunnuntaina, jolloin edellinen ilta oli jatkunut myöhäiseen yöhön musiikkia kuunnellen ja keittiössä istuen Sognissa, energiataso ei riittänyt edes ilmaiseen museokierrokseen.

Niimpä olen katsonut Hell´s kitcheniä Youtubesta ja ilmaisia elokuvia eräältä nettisivulta kunnes joku ilkimys poisti Hell´s kitchenin tubesta ja nettisivun koko internetistä. Löysin sittten vaihtoehtoisen sivuston (tiedän, että se on väärin, mutta minkäs teet. Ja toivottavasti mikään iso amerikkalainen tuontantoyhtiö ei kaadu siihen, että katselen ilmaiseksi muutaman jakson jotain sarjaa), jolta katselin sunnuntaina Leijonakuninkaan ja sen jälkeen Supernaturalia, koska ei siellä paljon muuta ilmaista ollut.

Olen nähnyt aikaisemmin muutaman jakson ko. sarjaa, muistan erään illan Seinäjoella, missä olimme tyttöjen kanssa Suomiroadtripilla ja katsoimme jotain demonien tappamista ennen Conania. Mutta siis sarjahan on ihan nerokas! Pysäytyskuvassa lukee "Hän räjähti.Kuin vesi-ilmapallo." tai muuta jotain yhtä absurdia. Mietin vain, että kuinka ihmeessä siitä, missä olen katseluissani voidaan jatkaa, koska mukana on jo niin paholainen kuin Jumalakin. Ilmeisesti jotenkin, koska se ei ole viimeinen tuotantokausi.

Hieman liian vilkaan mielikuvituksen omaavan ei vain ole ehkä kaikkein paras idea katsella ensin aaveita, jotka tykkäävät kaivella ihmisten sisuskaluja ulos ja mennä sen jälkeen tiskaamaan keittiöön, missä kolme seinää ovat käytännössä ikkunaa, ilman verhoja ja ulkona on säkkipimeää. Otin musiikkia mukaan, mistä johtui se, etten kuullut kämppikseni tulevan keittiöön. Tajutessani, että joku seisoo vieressäni olin saada sydänkohtauksen. Aivot olivat onneksi sen verran nopeat, etten ehtinyt huutaa.

Eli välillä elämä täällä on ihan todella jännää.

Tänään kuitenkin leivoimme muiden suomalaisten kanssa karjalanpiirakoita International dinneriä varten, minkä idea on nimensä mukaan se, että ihmiset leipovat toisten maistettavaksi oman maansa ruokia. Ja mikä on tyypillisempää suomalaista ruokaa kuin karjalanpiirakat? Ruotsalaiset ovat omineet lihapullat.

Kukaan meistä ei ollut koskaan ennen tehnyt karjalanpiirakoita, mutta näistähän tuli ihan näköisiä.

Amerikkalaiset olivat panostaneet esillepanoon. Ja kyllä kurpitsapiiras oli myös hyvää.

Maistoin myös ensimmäistä kertaa sushia, joka oli korealaisten tekemää eli luultavasti ihan aitoa sushia, enkä kyllä aivan ymmärrä mikä siinä on niin ihmeellistä. Ehkä makuaisti vaatii kehittymistä.

Tila oli ahdas ja ihmisiä paljon; onneksi Suomi-pisteemme sijaitsi kreikkalaisten vieressä, mistä pystyi nappaamaan kätevästi tzatzikia tai jonkinlaista sitruunatorttua.
Lopultahan siinä kävi näin:

Eli oletan, ettei leipomuksemme ollut aivan pahaakaan. Voitto jäi kuitenkin saavuttamatta, mutta söimme kasan erilaisia suolaisia ja makeita maistiaisia, eli ilmaisen ruuan päivät jatkuvat. Lisäksi lompakossa odottavat junaliput Bergenin ja takaisin.

Kulturnatt

Kulttuuritoiminta sai jatkoa, kun Oslon keskustassa järjestettiin Kulturnatt, mikä tarkoitti paljon tapahtumia ja avoimia ovia-ilmaiseksi.

Mielummin täällä töissä kuin lähikaupassa

Olen saanut luennoilla tietää, että Stortinget on muutakin kuin metropysäkki; se on Norjan eduskunta (ainakin oletan näin, paljon mahdollista myös on, että olen ymmärtänyt jotenkin väärin). Nyt sisään pääsi ilmaiseksi ihailemaan punaisia seinä ja koristeellista kattoa.

Hyppäsimme myös miniristeilylle satamasta Oopperatalolle. Laivan kannella oli tolkuttoman kylmä ja norjalaiset kaivoivat laukuistaan kaulahuivin ja villapaidan toisensa jälkeen. Me amatöörit kiedoimme tiukemmin takkeja päälle ja pakenimme risteilyn (joka siis kesti ehkä vartin) jälkeen sisätiloihin.

Oli pakko hyräillä Pirates of the Caribbeanin tunnaria, laiva oli ihan oikea laiva! (mutta taisi liikkua moottoreilla)

Illan päätteksi ja uuden päivän kunniaksi pyörähdin vielä puolenyön aikoihin kirjastosta, jonne oli pystytetty bileet. Niiden viiden minuutin aikana, jotka paikalla viivyin, vakuutuin siitä, että idea on erinomainen. Ihmiset tanssivat viinilasien (50NOK) kanssa kirjahyllykköjen välissä, istuivat sohvilla juttelemassa ja joivat olutta fantasiakirjojen keskellä. Todelliset humanisti bileet.

Lauantai-aamuna söin superaamiaisen: marjoja (pakastimesta), teetä, jugurttia ja kaksi croinssanttia (muovilaatikosta). Sen turvin suuntasin keskustaan, koska Kulurnattin lisäksi viikonlopulla on tarjottavana myös Oslo Bokfest ja Food Festival. Kirjamessuille paikalle on saatu myös muuan Sofi Oksanen, valitettasti en ole ottanut selvää missä/milloin/paljonko maksaa Sofin tapaaminen.

Food Festival oli satamassa ja keräilin sieltä itselleni maistiaisia omenoista,mehuista ja suklaasta mikroskooppisen pieneen palaan lohta. 

Teeman oli ilmeisesti luonnonmukaisuus ja luomuilu, ainakin kaikki oli "organic" ja paikan päällä pääsi myös kokeilemaan oman ruokansa paistamista

...ja jopa oman talon rakentamista.

Itse ostin vain orgaanista jäätelöä-suklaata ja vadelmaa-ja mehua, taivaallisen hyvän makuisia kaikki.

Ostin myös kengät (syyskengät äiti, kestävät luultavasti sadetta ja kulutusta) ja kävin ilman sen kummenpaa suunnittelua Domkirken:issa. Kävelen kirkon ohi lähes päivittäin, mutta tänään päädyin sisälle asti. Ja olihan se kaunis. Kirkkoon käveli myös eräs kaduilla kerjäävistä ihmisistä, joka tiputti suurimman osan kupissaan olevista rahoista kirkon lahjoituslaatikkoon.

Kirkon pihalle on myös kasvanut eräänlainen muistolehto täynnä Norjan lippuja, pehmoeläimiä, kukkia, kivistä hahmoteltuja ristejä, valokuvia ja viestejä.

Finish legend at Kolsåstoppen

Koska olen ollut kipeä, arvoin pitkään lähdenkö yliopiston Special Events- ohjelman järjestämällä kiipely reissulle Kolsåstoppenille. Onneksi lähdin, en kaipaa kruunuakaan niistä 300:sta, jotka retki kustansi.

Kävin myös kauimpana Oslon keskustasta, kuin olen tähän mennessä uskaltanut: ajoimme metrolinjan päähän, otimme sieltä bussin ja lopulta ajoimme muutaman kilometrin pakettiautoon ahtautuneena Kolsåstoppenin juurelle.

Alussahan pääsimme kävelemään ihan polkua pitkin. Suurin osa matkasta oli tarpomista kivien ja kantojen seassa.

Tuonne ylös...

Alue on suojeltu ja siellä esiintyi jonkinlaista punaista maata, jota tavataan myös/ ainoastaan Etelä- Afrikassa. Maa oli upea, mutta niin oli ilmakin. Tajusin hyvin nopeasti, että oli pukenut liikaa päälle, mutta hiki kiipeämisessä olisi tullut muutenkin. En tiedä johtuiko se astmasta vai yleisestä huonosta kunnosta, mutta hengästyin matkalla huipulle todella paljon- mutta se takasi sen, että sinne päästyä fiilis oli kuin maailmanmestarilla.

On the top of the world

                                     Olen varma, että näin Suomeen asti. Vähintään.

Mutta pelkkä ylös kapuaminen ja maiseman ihmettely ei tietenkään riitä, oikeata kiipelyä oli tietenkin pakko kokeilla.

Tältä se mielessäni näytti....

...mutta tällaistahan se oikeasti oli.

Tuonne olisin ehkä jopa päässyt.

 Olin todella hyvä laskeutumisessa,uskalsin todella luottaa köyteen, oli huikea tunne olla ikäänkuin ilmassa, kävellä pitkin kalliota ja katsella maisemia. Mutta kiipeilyssä olin todella huono, en vieläkään ymmärrä, miten millin paksuisesta kielekkeestä voi saada sen verran tukea, että voi nostaa jalka"lihaksilla" itsensä ylöspäin. Mutta olen ainakin kokeillut, ja oli todella hauskaa vaikkakin myös todella raskasta. Hyvä olla kun on paha olla.

Meitä oli sen verran monta, että laskeutuminen venyi ja jouduimme kävelemään pilkkopimeässä alas kivien ja kantojen lomassa. Päivällä oli nähnyt mutalammikot, joita pyrki väistämään, mutta pimeässä astuin jalkani monta kertaa keskelle mutaa; roiskeet näkyvät housuissa polvissa asti.

Hän ja hänen kaverinsa söivät leipämme ja keksimme. Ja olivat matkaseurana pakettiauton takakontissa.

Illan ja kylmyyden jo laskeuduttua eräs italialainen tiedusteli minulta kuulemastaan "suomalaisesta legendasta". Odotin jotain vähintään Kalevan-tasoista tarinaa, mutta ihmetys koskikin "legendaa", jonka mukaan suomalaisnaiset nukuttavat lapsensa ulkona. Kylmässä. Lumen keskellä.

En oikein ensin ymmärtänyt kysymystä, mutta sitten selitin, että olen itsekin nukkunut monet päiväunet ulkona vaunuissa ja että se on ihan normaali käytäntö Suomessa. Itse olin lähinnä huvittunut, mutta italialaistuttavani oli lähinnä epäuskoisen näköinen. Olen nukkunut lapsena ulkona ja jäänyt henkiin, siis eräänlainen elävä suomalainen legenda.

Paremman puutteessa

Välistä tuntuu, että koko elämäni on sarja ajautumisia. Vielä puoli vuotta ennen kuin muutin opiskelukaupunkiini, olin sitä mieltä, että se on viimeisin paikka, minne haluan. Tännekin päädyin logiikalla "haluaisin Englantiin, mutta sinne on vaikea päästä, tärkeintä olisi kuitenkin päästä jonnekin,ja Islanti on luultavasti suositumpi kuin Norja". Hienompaa olisi tietysti sanoa, että asuminen Norjassa on ollut haaveena pallerosta lähtien, mutta totuus on valitettavan epäromanttinen.

Yleensäkin tiedän tarkalleen, mitä en halua, mutta se, mitä todella haluan, on yleensä vaikeampaa määritellä. Nyt kuitenkin haluan ehdottomasti ainakin

mennä Bergeniin

syödä turskaa

käydä oopperassa toisenkin kerran (koska Taikahuilu oli jopa hauska, kiitos Paminon)

enemmän rauhaa mailmaan

mennä uimaan ( ei kannata ehkä näin syyskuussa)

tietää, miksi suihkulähteen vesi oli eräänä päivänä vaahtoa

vielä muutaman aurinkoisen päivän

lisää ilmaista ruokaa

tahdonvoimaa aloittaa tämä (jotta osaisin puhua ihmisille muutakin kuin huonon ruotsin ja englannin sekoitusta)

Kulttuuritädin järkytys

Olen ollut kipeänä kuumeessa pari päivää. Vielä tiistaina istuin ensimmäisen puolikkaan norjan tunnista, mutta lähdin sitten kotiin nukkumaan ja torkkuen ja Harry Pottereita katsoen vietin koko sen päivän. Tänään olo oli yhtä kamala kurkun osalta, joka on niin kipeä, että nieleminen ei ole hyvä ajatus. Kävin yliopistolla lääkärissä joka käski juomaan paljon.

Kulttuuritädiksi olen puolestaan muuttunut viimeistään tänä iltana, kun vierailin oopperassa maksavan katsojana. Aikaisemminhan olen ollut oslolaisessa baletissa, nykytaiteenmuseossa ja museossa, missä esiteltiin mm. lapin saamelaisia, mikä olikin kyseisen museon hämmentävin kohde. Äidillä kun on samanlainen mekko, kuin mikä rippui näyttelyesineenä vitriinissä.

Kun istuin sitten juomassa ja valmistumassa illan oopperaan, kun tämä osui eteeni. http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/KHL-joukkueen+kone+sy%C3%B6ksyi+maahan+Ven%C3%A4j%C3%A4ll%C3%A4+yli+40+kuollutta/1135269174690 . Kyllä, olen tietoinen, että ihmisiä kuolee joka päivä, sellaisiakin joiden ei pitäisi vielä kuolla. Ja Venäjällä tuntuu lentokoneita tipahtelevan harva se päivä. Mutta tuntuu, kuin olisi menettänyt joitakin, jotka tunsin.

Stefan Liv, toivoin koko ajan, että epäonnistuisit ja ärsytit minua pelaamalla parhaan pelisi Suomea vastaan. Ei muistella pahalla. Jan Marek,Karel Rachunek, olin niin iloinen kun Tsekki voitti 2010 maailmanmestaruuden, vaikka yleensä kannatankin Venäjää. Mutta ihan historian takia se oli hienoa.

Kellään heistä ei tule enää olemaan kurkku kipeänä.

Keveitä multia pojat. (Kaikki jääkiekkoilijat ovat "poikia",ikään katsomatta. Paitsi leijonat, jotka saavat etuliitteen "meiän". )

Det händer

Sadepäivänä väsyneenä olen pohtinut sitä, mikseivät hiukseni kiharru kauniisti kastuessa. Miksi en näytä tyylikkäältä kumppareissa ja löysässä neuletakissa, vaan ainoastaan siltä kuin olisin menossa kalastamaan?

Olen myös ihmetellyt vuokraani, se on todella paljon, mutta silti talossa juoksee torakoita ja kylppärin seinässä on reikä. Talossa on kolmetoista kerrosta ja ylimmässä kerroksessa on käynnissä remontti, jota rakennusmiehet jatkavat ihailtavasti joka arkiaamu kello seitsämän. Meteli kuuluu viidenteenkin kerrokseen asti ja olen vain iloinen etten valinnut kerrosta yksitoista.

Torakka-ongelma talosta on ilmeisesti saatu hoidettua, koska keskiviikkona suoritettiin etsinnät ja myrkytys. Itse en ole, onneksi, nähnyt kuin sokeritoukan. En kyllä voisi täällä nukkuakaan, jos nurkissa vipeltäisi torakoita.

Torakka-ja myös muita ötököitä- koskevasta ongelmasta johtuen en ole pessyt pyykkiä kuin vasta tällä viikolla. Sitä varten olisi pitänyt siirtä pankkitililtä rahaa pyykkikortille, mutta josatin syystä pankkini ei tällaiseen toimintaan suostu. Olen siis joutunut vierailemaan useasti SIO-keskuksessa, liian usein, koska tiskillä työskentelevät ihmiset muistavat minut.

Pankkiongelmasta johtuen jonotin lauantai-aamuna puolitoista tuntia norjalaista ID-numeroa, koska ilman sitä ei pankkitiliä pysty Norjassa avaamaan. Valitettavasti en kuitenkaan voi saada ID-numeroa, koska olen täällä vain neljää kuukautta, kun minimiaika on kuusi kuukautta. Aivan täysin turhaan en toivottavasti kuitenkaan jonottanut, sain jonkin paperin, jonka pankin kuulemma pitäsi hyväksyä, ja antaa pankkitili.

Professorit ilmeisesti olettavat meidän myös lukevan kaikki kursseihin kuuluvat kirjat ja mikä vielä kummallisempaa, ostavan ne. Kun kirja on halpa, jos se maksaa 200 kruunua, ei kovin moneen kirjaan jaksaisi sijoittaa. Ensimmäisen kuusisivuisen esseen deadline on lokakuussa, eli opiskelutkin pitäisi tosissaan aloittaa. Englanninkielisillä luennoilla muistiinpanojen tekeminen on valitettavasti vain vaikeampaa kuin luulin; muistiinpanoni ovat pääosin sekoitus huonoa suomea ja huonoa englantia.

Ilta, jolloin aurinko paistoi, hiukset olivat hyvin, en ollut kuullut vielä torakoista ja vain turistelin.

200

(yliopiston ikä ja säästämieni kruunujen summa, vähintään)

Yliopiston 200- vuotis juhlia juhlittiin eilen ja jos lukuvuoden alussa kampuksen keskellä komeillut kaljateltta aiheutti hämmennystä, niin ilmainen viini ja oluttarjoilu yliopiston puolesta oli mukava yllätys. Ilmeisesti jokaisella tiedekunnalla oli omat juhlansa, ja pistäydyimmekin ennen humanistien pariin liittymistä krause kakeilla fyysikkojen luona. Kyseessä on perinteinen norjalainen herkku, no, aika sokerista kuivaa "pullaa" se oli.

Käteltyämme tärkeän näköisiä herroja (olettettavasti humanistisen tiedekunnan presidentti ja muita johtokunnan henkilöitä), saimme lasilliset skumppaa, joiden kanssa pyörimme ruuhkassa etsimässä ruokaa. Ja kyllähän sitä löytyi...

Ruokalistalla oli pekoniin/kinkkuun käärittyä parsaa, kastikkeella ja ilmeisesti mädillä kuorrutettuja pieniä perunoita, lohi-yrtti munakasta, katkarapuja, erilaisia pieniä leipiä, osa salamilla, osa yrteillä kuorrutettuja, viinirypäleitä ja ananas-, kiivi-ja vesimelonipaloja. Lisäksi tarjolla oli kolmenlaisia macaron-leivoksia, joita itse söin sen yhden kuuluisan liikaa.

Myös nesteytyksestä huolehdittiin: ilmaista pepsiä,kivennäisvettä, omenamehua,olutta, puna-ja valkoviiniä

Oma lautanen näytti -köh-ensimmäisen kierroksen jälkeen tältä.

Syömisen jälkeen katsoimme vielä konserttia kampuksella, bändiä en tuntenut, mutta kuulemma se on suhteellisen suosittu Norjassa.

Päivän ruotsalaisvitsistä vastasivat kuitenkin toisenlaiset soittajat: kampuksella kävelleet tuuban,torven ja rumpujen soittajat. He marssivat ympäriinsä viirissä, johon oli kiinnitetty Norjan, Suomen ja Tanskan liput. Jostain syystä Ruotsin lippua ei näkynyt.

Muut vaihto-opiskelijat ovat huomanneet tämän norjaisten Ruotsia kohtaan suuntautuvan asenteen,mikä muistuttaa suomalaisten vastaavaa, ja kyselivät siitä meiltä suomalaisilta, mutta mitä siihen nyt voi vastata. That´s Sweden.

On myös hienoa vitsailla illan ruotsalaisista ja saada tietää seuraavana aamuna, että sillä yhdellä englantilaisella tytöllä on ruotsalainen poikaystävä.

Jatkoimme iltaa Songin opiskelijakylässä syöden spagettia erään ryhmäläisemme parvekkeella. Näkymät sieltä ovat suhteellisen komeat, ja jalkapallostadion, missä pelattiin Norja-Islanti maaottelua sijaitsi aivan vieressä. Kuuntelimme yleisön reaktioita ja yritimme päästä selville tuloksesta (Norja voitti, jee!). Hämmästyssä muissa kuin meissä suomalaisissa aiheutti yleisön hiljaisuus, meteli alkoi vasta Norjan voitettua. Hyvin suomalaista tämäkin.