Kuluneiden kolmen kuukauden aikana on tullut hiukan levittettyä suomalaisille tyypillistä pikkuveli-syndroomaa Ruotsia kohtaan. En tiedä, mitä ihmiset ruotsalaisista tai minusta ajattelevat "too happy people"-vuodatukseni jälkeen.
Ironista tässä on, että ennen joulua matka käy todennäköisesti vielä Göteborgiin- tai Gutenberiin, kuten se kai englanniksi lausutaan. Tytöt ovat luvanneet hommata minulle reissulla ruotsalaisen sugar daddyn. Katsotaan nyt, mutta ainakin Ruotsi näyttää varmasti toisenlaiselta hieman kaukaisemmasta näkökulmasta. Jos siis sinne päädymme, huomenna on suuri suunnittelu-kokous. Minne mennään, mihin on varaa?
Loppuun ehkä paras mainos koskaan, tälle olen nauranut pari päivää. Huolisin kumman herroista sugar daddyksi koska vaan.
http://www.youtube.com/watch?v=Z6tBr6PMkBY
EDIT: 15.11 Göteborgiin päiväreissulle!
maanantai 24. lokakuuta 2011
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Every story starts "once upon a time"
Haluaisin kertoa siitä Bergenissä tapaamastani saksalaistytöstä, joka oli päättänyt lähteä kiertelemään Norjaa itsekseen ennen kuin viimeistelee gradunsa.Tai niistä koulutytöistä, joilta ostin viidellä kruunulla pikkuleivän Akerselva-joen varrella. Tai siitä, kun eilisissä kitchenpartyissa kaksi tyttöä eksyi väärään keittiöön ja meidän juhliimme, eikä kukaan huomannut asiaa puoleen tuntiin. Voisin kertoa myös "nukkujasta" joka oli alakertanaapurinani berliiniläisessä hostellissa; hän nukkuin lähes koko ajan-iltayhdeksästä aamu kymmeneen. Tarinan saisi myös aikaiseksi siitä , kuinka Ryggen lentokentällä tullimiehet pysäyttivät meidät ja kyselivät (ystävällismielisesti kyllä) mistä olemme,mistä tulemme ja minne olemme menossa samalla kun tarkastivat laukkumme.
Tai siitä, kuinka tänään oli kymmeneltä aamulla katsomassa töpötäydessä The Dirty Cow-baarissa rugbyn maailmanmestaruusfinaalia. Ranska-Uusi-Seelanti, jälkimmäinen voitti lukuisten ranskalaisten harmiksi. Katsoin ensimmäsitä kertaa rugbya ja "tough man" oli yleisin kommenttini. Kuin amerikkalaista jalkapalloa ilman suojuksia pelkissä (erittäin lyhyissä) shortseissa ja t-paidoissa. Yleensä kun lajissa otetaan noin paljon kontaktia, käytetään suojuksia. Uuden Seelannin kapteenillakin oli haastattelussa pelin jälkeen naama veressä. Parasta oli kuitenkin se, että aika juoksi koko ajan, koko ajan tapahtui, vaikka loppu menikin pallon päällä makailuksi. Mutta maailmanmestaruusfinaali-kaikki keinot sallittuja.
Tosiasioista täytyy mainita, että olen koukussa yksittäispakattuihin tuplasuklaamuffinsseihin ja meksikolaiseen salaattiin, jos mukana tulee kastike,juustoa ja jotain tortillasipsin palasia. Hauskinta ikinä on tällä hetkellä mielestäni se, kun kuulen ihmisten puhuvan suomea- se kuulostaa joko siltä, kuin henkilö olisi kolmen promillen humalassa tai sitten erittäin kauniilta,sellaiselta että kalja alkaa kuulostaa vakavasti otettavalta tytön nimeltä.
Mutta vielä muutamia huomioita Berliinistä.
Kaupassa meinasi tulla itku. Ostin puolentoistalitran limppapullon euro kahdellakymmenellä, shampoon eurolla ja tuoreen croinssantin viidelläkymmenellä centillä. Tietysti kaupassa käynti sellaisen kokemuksen jälkeen Oslossa meinasi aiheuttaa syvää mielipahaa.
Halvoista hinnoista innostuneena annoin itselleni luvan shoppaillakin. Mikä ei paljoa vaatinut, löysin muutamia ei-niin-kovin-käytänöllisiä-tai-hyödyllisiä-asioita-mutta-tää-on-niiin-söpö/halpa. Mukaan lähti kolme paria kenkiä, kolme huivia ja maailman suloisin paita, josta itselleni tuli mieleen iki-ihanat Beatrix Potterin puput ja ennenkaikkea Petteri Kaniini!
Olen myös tajunnut, että aikani alkaa käydä vähiin. Lähden todennäköisesti Oslosta ennen 20. joulukuuta, mikä on aivan liian lähellä. Olen silmäillyt muiden vaihtareiden blogikirjoituksia, eivätkä kaikki ole ilmeisesti viihtyneet niin hyvin kuin ennen reissua olettivat. Haluan vain sanoa, että minulla asia on täysin päinvastoin. Tottakai tunnen välillä itseni yksinäiseksi, mutta niin tunnen Suomessakin, oikeastaan Suomessa ehkä jopa enemmän, koska olen täällä ollut enemmän liikkeessä-ei ole ollut aikaa olla surullinen. Arki on tavoittanut minut, mutta en ole missään vaiheessa edes ajatuksen tasolla halunnut lähteä pois. Olen ikäänkuin kotonani täällä, käytännön asiat ovat sujuneet jopa liian hyvin. Norjalaiset osaavat erittäin hyvin englantia, mikä helpottaa paljon. Ongelmia on, mutta ilman niitä olisikin sielutonta. Kuten Tommy Taaberman muotoili: ihminen on aina avoin uusille, kiehtoville ongelmille. Ongelma on parasta huumetta.
Vaikka en halua lähteä, ajatus tuntuu lähinnä väkivaltaiselta, tiedän, että lyhytkestoisuus juuri tekee tästä kaikesta niin hienoa. En haluaisi elääkään ikuisesti, enkä viettää ikuisuutta täälläkään. Kun tietää, että tämä saattaa olla viimeinen kerta kun näen tämän kadunkulman tai että tänne kaupunginosaan tuskin enää palaan- kaikki on erikoista.
 |
| Asiaan liittymätön kuva, mutta tautalla näkyy se kohta Berliinin muurista, jonka yli tehtiin kuuluisin pakoyritys. Lonely Planetin mukaan. |
Tai siitä, kuinka tänään oli kymmeneltä aamulla katsomassa töpötäydessä The Dirty Cow-baarissa rugbyn maailmanmestaruusfinaalia. Ranska-Uusi-Seelanti, jälkimmäinen voitti lukuisten ranskalaisten harmiksi. Katsoin ensimmäsitä kertaa rugbya ja "tough man" oli yleisin kommenttini. Kuin amerikkalaista jalkapalloa ilman suojuksia pelkissä (erittäin lyhyissä) shortseissa ja t-paidoissa. Yleensä kun lajissa otetaan noin paljon kontaktia, käytetään suojuksia. Uuden Seelannin kapteenillakin oli haastattelussa pelin jälkeen naama veressä. Parasta oli kuitenkin se, että aika juoksi koko ajan, koko ajan tapahtui, vaikka loppu menikin pallon päällä makailuksi. Mutta maailmanmestaruusfinaali-kaikki keinot sallittuja.
Tosiasioista täytyy mainita, että olen koukussa yksittäispakattuihin tuplasuklaamuffinsseihin ja meksikolaiseen salaattiin, jos mukana tulee kastike,juustoa ja jotain tortillasipsin palasia. Hauskinta ikinä on tällä hetkellä mielestäni se, kun kuulen ihmisten puhuvan suomea- se kuulostaa joko siltä, kuin henkilö olisi kolmen promillen humalassa tai sitten erittäin kauniilta,sellaiselta että kalja alkaa kuulostaa vakavasti otettavalta tytön nimeltä.
 |
| focus |
Kaupassa meinasi tulla itku. Ostin puolentoistalitran limppapullon euro kahdellakymmenellä, shampoon eurolla ja tuoreen croinssantin viidelläkymmenellä centillä. Tietysti kaupassa käynti sellaisen kokemuksen jälkeen Oslossa meinasi aiheuttaa syvää mielipahaa.
Halvoista hinnoista innostuneena annoin itselleni luvan shoppaillakin. Mikä ei paljoa vaatinut, löysin muutamia ei-niin-kovin-käytänöllisiä-tai-hyödyllisiä-asioita-mutta-tää-on-niiin-söpö/halpa. Mukaan lähti kolme paria kenkiä, kolme huivia ja maailman suloisin paita, josta itselleni tuli mieleen iki-ihanat Beatrix Potterin puput ja ennenkaikkea Petteri Kaniini!
 |
| Balleriinat tuunattu by Berliinin yö. |
Olen myös tajunnut, että aikani alkaa käydä vähiin. Lähden todennäköisesti Oslosta ennen 20. joulukuuta, mikä on aivan liian lähellä. Olen silmäillyt muiden vaihtareiden blogikirjoituksia, eivätkä kaikki ole ilmeisesti viihtyneet niin hyvin kuin ennen reissua olettivat. Haluan vain sanoa, että minulla asia on täysin päinvastoin. Tottakai tunnen välillä itseni yksinäiseksi, mutta niin tunnen Suomessakin, oikeastaan Suomessa ehkä jopa enemmän, koska olen täällä ollut enemmän liikkeessä-ei ole ollut aikaa olla surullinen. Arki on tavoittanut minut, mutta en ole missään vaiheessa edes ajatuksen tasolla halunnut lähteä pois. Olen ikäänkuin kotonani täällä, käytännön asiat ovat sujuneet jopa liian hyvin. Norjalaiset osaavat erittäin hyvin englantia, mikä helpottaa paljon. Ongelmia on, mutta ilman niitä olisikin sielutonta. Kuten Tommy Taaberman muotoili: ihminen on aina avoin uusille, kiehtoville ongelmille. Ongelma on parasta huumetta.
Vaikka en halua lähteä, ajatus tuntuu lähinnä väkivaltaiselta, tiedän, että lyhytkestoisuus juuri tekee tästä kaikesta niin hienoa. En haluaisi elääkään ikuisesti, enkä viettää ikuisuutta täälläkään. Kun tietää, että tämä saattaa olla viimeinen kerta kun näen tämän kadunkulman tai että tänne kaupunginosaan tuskin enää palaan- kaikki on erikoista.
perjantai 21. lokakuuta 2011
Ich liebe dich,scheisskopf
Jatketaan tätä kirjavaa otsikointia.
Keskiviikkona palauttamani Intian yhteiskuntajärjestelmät-esseeni palautuspäivä sattui huonoon aikaan, koska viime viikolla sain nauttia kolmen turtlesin ja yhden vauvelin seurasta ja heidän lähdettyä lentokentälle suuntasin itse toiselle kentälle ja lensin Berliiniin. Turtlesit ovat siis äiti, täti ja mummu ja olin kyllä huolestunut kokoonpanosta, mutta vierailu meni aikankin minusta jopa yllättävän kivuttomasti. Mitä nyt kaksi päivällispaikaksi tarkoitettua paikkaa olivat kiinni ja saimme helpotusta vasta kolmannesta ja kummipoikani osoitti suloisuutensa itkemällä sympatiaitkua täpötäydessä bussissa.
Mutta Berliini. Saavuin kaupunkiin perjantai-iltana ja lähdimme maanantai-iltana. Selvisin reissusta pelkällä Fjällrävenilläni, mikä on saavutus ottaen huomioon, että ostin reissusta kolmet kengät ja pupupaidan.
Tytöt olivat saapuneet Berliiniin jo aikaisin torstai aamuna, joten taisimme kaikki olla vähän väsyneitä ja kikattelimme illan hostellimme ruokailutilassa.
Mutta lauantaina turisteltiin...
Vaikka Berliini on suuri kaupunki, liian suuri hahmotettavaksi muutamassa päivässä, kaikki pakolliset nähtävyydet sijaitsevat suhteellisen pienellä alueella. Esimerkiksi Hitlerin bunkkeri (se minne hän lopulta kuoli), sijaitsi aivan holokausti-muistomerkin lähellä. En tiedä, onko läheisyys tarkoitettua vai vahinko, mutta jonkinlaista ironiaa siinä on.
Holokausti-muistomerkin alla on myös museo, mutta emme menneet sinne koska "se on liian masentavaa". Juu, olemme kamalia ihmisiä ja nolotti kyllä vedota siihen, ettei nyt vaan jaksa lukea kamaluuksista. Puolustukseksi voin sano, että saan kyllä tutustua kauheuksiin aivan tarpeeksi opintojeni parissa. Menimme viereiseen turistikauppaan.
Aikana kului myös sen pohdiskeluun, ollaanko nyt idässä vai lännessä. Eli kummalla puolella muuria.
Löysimme myös itse muurin:
Sunnuntaina käväisimme täällä:
Ja kiipesimme kupolin huipulle asti, ja maisemat olivat kuin Pietarinkirkon huipulta.
Katolla kasvatetaan muuten myös mehiläisiä! Ehkä se selittää, miksi niitä pyöri joka paikassa ruuan kimpussa.Jätin valitsematta kahvilassa ihanan näköisen helmäviinerin, koska sen mukana olisi luultavasti saanut seuralaisen. Sen sijaan valitsin kirsikkapiiraan, joka oli myös erittäin hyvää, sekä valtaisan kupillisen kaakaota; olisin voinut käyttää mukia esimerkiksi kylpyammeena...
Launtai-iltana piipahdimme Berliinin yöelämässä, mikä oli yllättävän vaikeaa, koska emme meinanneet löytää yhtään auki olevaa baaria/yäkerhoa/pubia. Berliinissä. Ei kuulosta kovin vaikealta tehtävältä.
Sununtai-iltana ihailtiin Bradenburgia pimeällä ja olin kateellinen amerikkalaisvahvistuksemme superkamerasta, joka toimii täydellisesti myös pimeässä.
Maanantaina söin parasta pizzaa ikinä.
Berliiniläinen kirppari näyttää tältä:
Ja tällaisia aarteita sieltä löytyy:
Paljon kuvia, enkä vielä edes esitellyt kaikkia haluamiani. Joten varmaan toinen Berliini-postaus tulossa. Enemmän asiaa, koska tajusin oikeastaan vasta siellä, että kaupunki oli oikeasti jaettu vain 20 vuotta sitten. Ja sitä pidettiin kai ihan normaalina.
Keskiviikkona palauttamani Intian yhteiskuntajärjestelmät-esseeni palautuspäivä sattui huonoon aikaan, koska viime viikolla sain nauttia kolmen turtlesin ja yhden vauvelin seurasta ja heidän lähdettyä lentokentälle suuntasin itse toiselle kentälle ja lensin Berliiniin. Turtlesit ovat siis äiti, täti ja mummu ja olin kyllä huolestunut kokoonpanosta, mutta vierailu meni aikankin minusta jopa yllättävän kivuttomasti. Mitä nyt kaksi päivällispaikaksi tarkoitettua paikkaa olivat kiinni ja saimme helpotusta vasta kolmannesta ja kummipoikani osoitti suloisuutensa itkemällä sympatiaitkua täpötäydessä bussissa.
Mutta Berliini. Saavuin kaupunkiin perjantai-iltana ja lähdimme maanantai-iltana. Selvisin reissusta pelkällä Fjällrävenilläni, mikä on saavutus ottaen huomioon, että ostin reissusta kolmet kengät ja pupupaidan.
Tytöt olivat saapuneet Berliiniin jo aikaisin torstai aamuna, joten taisimme kaikki olla vähän väsyneitä ja kikattelimme illan hostellimme ruokailutilassa.
Mutta lauantaina turisteltiin...
 |
| Bradenburgin portti, pakollinen pällistelykohde |
 |
| welcome to the dark side? |
 | ||
| Muistomerkki Berliiniin "vapatuksessa" kuolleille neuvostoliitolaissotilaille. (Lainausmerkit ihan vaan sen vuoksi, että vapautukset on aina vähän kyseenalaisia ilmauksia.) |
 | |||
| Holokausti-muistomerkki. Suuri alue täynnä erikokoisia betonimöhkäleitä, toiset olivat parisen metriä korkeita, ja muistomerkin sisällä pystyikävelemään kuin (erittäin helpossa) labyrintissä. En oikein ymmärtänyt möhkäleiden funktiota, mutta koska kaikki tietävät mitä holokausti tarkoittaa, ei teoksen tarvinnekaan olla kovin selittävä. |
Holokausti-muistomerkin alla on myös museo, mutta emme menneet sinne koska "se on liian masentavaa". Juu, olemme kamalia ihmisiä ja nolotti kyllä vedota siihen, ettei nyt vaan jaksa lukea kamaluuksista. Puolustukseksi voin sano, että saan kyllä tutustua kauheuksiin aivan tarpeeksi opintojeni parissa. Menimme viereiseen turistikauppaan.
 | |||
| Checkpoint Charlie. Suunta itään. |
 | ||
| Checkpoint Charlia. Suunta länteen. |
Löysimme myös itse muurin:
 | |||
| Lännen puoli. |
 |
| East side gallery. |
Sunnuntaina käväisimme täällä:
 | ||
| Dome |
Launtai-iltana piipahdimme Berliinin yöelämässä, mikä oli yllättävän vaikeaa, koska emme meinanneet löytää yhtään auki olevaa baaria/yäkerhoa/pubia. Berliinissä. Ei kuulosta kovin vaikealta tehtävältä.
Sununtai-iltana ihailtiin Bradenburgia pimeällä ja olin kateellinen amerikkalaisvahvistuksemme superkamerasta, joka toimii täydellisesti myös pimeässä.
Maanantaina söin parasta pizzaa ikinä.
 |
| Eikä matkaseuralaistenkaan eväät huonoilta näytä. |
Berliiniläinen kirppari näyttää tältä:
 |
| Poliittisesti epäkorrekti T-paita.(Hitler rummuissa, Osama bassossa, Hussein ja Bush kitaroissa) Minua ainakin vähän nauratti. |
 |
| Medaljonki-sormus. |
torstai 6. lokakuuta 2011
All work and no play makes Jack a dull boy
Eli ihan siltä varalta, että joku sellainen, joka harkitsee vaihtoaikansa viettämistä täällä,lukee tätä tai etteivät sukulaiset luule, että vain juhlin ja pyörin ympäri Osloa, jotain opiskeluista.
Tällä hetkellä olen kolmella kurssilla, enkä tule enempää ottamaankaan tällä lukukaudella. Jokainen kurssi on kymmenen suomalaisen/norjalaisen opintopisteen arvoinen, mikä siis riittää mainiosti niin Kelalle kuin siinä perinteisessä opintosuunnitelmassa, jossa valmistetaan maistereita viidessä vuodessa, pysymiseen.
Norjan kielen kurssini sekä Norwegian life and society- kurssi ovat nimenomaan for international students, joten niiden vaatimustaso on aika matala huomioden opintopisteiden määrän, enkä usko niiden suorittamisen aiheuttavan enempiä ongelmia. Kolmas kurssini, Kings, Gods and Temples in Pre Colonial South Asia (kyllä vain), onkin sitten tarkoitettu myös ihan norjalaisille opiskelijoille, mikä nostaa vaatimustasoa melkoisesti. Olen kirjoitellut kuuden sivun esseetä, jossa täytyy vertailla kolmen eri historioitsijan malleja keskiajan Intian yhteiskunnasta. Lisäksi kurssiin kuuluu koe. Lukemista on paljon ja tekstit vilisevät maharadjoja, Palaseja, Cholaksia ja muuta mukavaa.
Norjalaisille opiskelijoille on kuulemma normaalia tyytyä siihen kolmeen kurssiin lukukaudessa, enkä ihmettele sitä, töitä niissä varmasti riittää. Monet vaihtarit otivat aluksi useampia kursseja, eräs jopa viisi, mutta nyt en taida tuntea ketään, joka urakoisi useammalla kuin kolmella. Kuitenkin, eihän tänne nyt opiskelemaan tulla, tai ei se ainakaan tärkein asia ole, kirjoittipa niihin hakemuksiin mitä tahansa.
Tällä hetkellä olen kolmella kurssilla, enkä tule enempää ottamaankaan tällä lukukaudella. Jokainen kurssi on kymmenen suomalaisen/norjalaisen opintopisteen arvoinen, mikä siis riittää mainiosti niin Kelalle kuin siinä perinteisessä opintosuunnitelmassa, jossa valmistetaan maistereita viidessä vuodessa, pysymiseen.
Norjan kielen kurssini sekä Norwegian life and society- kurssi ovat nimenomaan for international students, joten niiden vaatimustaso on aika matala huomioden opintopisteiden määrän, enkä usko niiden suorittamisen aiheuttavan enempiä ongelmia. Kolmas kurssini, Kings, Gods and Temples in Pre Colonial South Asia (kyllä vain), onkin sitten tarkoitettu myös ihan norjalaisille opiskelijoille, mikä nostaa vaatimustasoa melkoisesti. Olen kirjoitellut kuuden sivun esseetä, jossa täytyy vertailla kolmen eri historioitsijan malleja keskiajan Intian yhteiskunnasta. Lisäksi kurssiin kuuluu koe. Lukemista on paljon ja tekstit vilisevät maharadjoja, Palaseja, Cholaksia ja muuta mukavaa.
Norjalaisille opiskelijoille on kuulemma normaalia tyytyä siihen kolmeen kurssiin lukukaudessa, enkä ihmettele sitä, töitä niissä varmasti riittää. Monet vaihtarit otivat aluksi useampia kursseja, eräs jopa viisi, mutta nyt en taida tuntea ketään, joka urakoisi useammalla kuin kolmella. Kuitenkin, eihän tänne nyt opiskelemaan tulla, tai ei se ainakaan tärkein asia ole, kirjoittipa niihin hakemuksiin mitä tahansa.
keskiviikko 5. lokakuuta 2011
Kiskot vievät etelään
Kuvia Norjan (maailman) kauneimmalta junareitiltä. Paha on väittää vastaan, vaikka en olekaan kaikkia maailman junareittejä matkustanut.
Seitsemään tuntiin mahtuu paljon tunneleita, pimeyttä ja sadetta, monta ruokakärryn ohitusta sekä ihmettelyä siitä, että keskellä ei mitään sijaitsevilta asemilta nousee junaan kymmeniä ihmisiä. Tunneleita ei kuitenkaan ole mitä ilmeisemmin räjäytelty aivan vallattomasti, kartalla Bergen on lähellä Osloa, mutta matkassa kestää yhtä kauan kuin Trondheimiin.Kolmannessa kuvassa näkyy myös jäätikköä, ilmastokin ehti muuttua.
maanantai 3. lokakuuta 2011
Today is tomorrow
Bergen on upea kaupunki, mutta ihmettelen kyllä todella, että kyseessä on Norjan toiseksi suurin kaupunki. Miten pieniä ne loput 98 ovat?
Koska junamme oli perillä seitsämän aikoihin aamulla, Bergen oli tyhjä ja hämärä ja me väsyneitä ja nälkäisiä. Aamupalan syöminen yhdessä avaa myös uusia näkökulmia, toiset syö leipänsä suklaalevitteellä, toiset ei syö koskaan makeaa.
Koska olimme liikkeelä isolla porukalla, jouduimme jakautumaan kahteen eri hostelliin. Omassani lakanat kuuluivat (korkeaan) hintaan, mikä oli mukavaa, samoin kuin jokaisessa huoneessa sijaitsevat suihku ja vessa.
Hostelliin pääsi kirjautumaan vasta kolmen jälkeen, joten tallustelimme ympäri Bergenin keskustaa, kalatorin läpi ja Bryggeen, mikä on säilytetty autenttisena hansa-ajalta 1600-luvulta (korjatkaa,jos olen iha pielessä ajoituksen kanssa, mutta vahva tunne on, että silloin Bergnissä oleilivat saksalaiset kauppiaat). Tosin autenttisuudesta voi olla monta mieltä, satoja vuosia vanhoissa rakennuksissa sijaitsi kymmenien matkamuistokauppojen lisäksi yökerho! Toisaalta eihän sitä tiedä, miten saksalaiset kauppiaat ovat rentoutuneet työpäivien jälkeen.
Kalamarketin ja ehkä koko matkan hämmentävin löytö,olkaa hyvät:
Ymmärrän vielä jollain tasolla hirvi ja poro makkarat, mutta valas? Ei kai valaan syöminen ole oikeasti
normaalia Norjassa?
Kalatorilla oli toki paljon muutakin suurista ravuista kokonaisiin kaloihin ja valaspihveihin(...). Lisäksi monessa kojussa killui kuivattuja kaloja, mihin kirjaimellisesti törmäsin myös Hanseatic museossa. Kuivatut kalat olivat ilmeisesti hyvä ravinnonlähde aikana ennen pakastimia ja jääkaappeja, mutta ei kai niitä enää syödä lounaaksi.
En kuitenkaan koko matkaa huolehtinut norjalaisten ruokailutottumuksista, vaan kuvailin ahkerasti. Muistutimme japanilaista turistiryhmää, mutta samalla vakuuttelimme,etää olemme norjalaisia turisteja.
Mutta kun maisemat ovat aivan toista kuin kuin mihin on tottunut, niin kyllä sitä kelpaa kuvata.
Suurimmassa osassa kuvissa esiintyy matkatovereitani, enkä niitä luonnollisestikaan laita tänne, mutta ajattelemalla seitsemää väsynyttä nuorta naista matkustamassa yhdessä, voi saada käsityksen kuinka asiallisia poseerauksia muistikorteilta löytyy.
Viikonloppuna tuli syötyä epäterveellisesti-pitsaa,hampurilaisia,tacoja-ei kuulosta enää niin kovin naiselliselta, mutta ansaitsimme herkkumme kävelemällä Floyfjelletin huipulle ja kahdesti sieltä alas. Floyfjellet on Bergenin kupeessa sijaitseva "vuori", jonne pääse myös Floibanella,mutta jonne on ihan inhimillistä kävelläkin.
Kuvista ei huomaa, mutta saimme säiden suhteen seitsemän+kolme lisänumeroa oikein. Paikassa, jossa sataa lähes vuoden jokaisena päivänä, kastuimme vain lauantain ja sununtain välisenä yönä. Lämpötila huiteli jossain +20 asteessa. Paikallisten mukaan Bergenissä oli satanut koko viikon ennen perjantaita ja ilmeisesti tälläkin viikolla ja että niinä lokakuun ensimmäisinä päivinä oli lämpimämpää kuin usein kesällä.
Tämä oli sinänsä hienoa, mutta vaatteet olivta valitettavan syksyisiä ja niimpä päädyin viettämään koko viikonlopun samassa topissa. Näköjään pitää varautua kaikkeen lumisateesta helleaaltoihin.
Osoitus siitä, että muutkin kuin ruotsalaiset voivat olla "happy people":
Ja Juholle lopuksi kauppa, jossa myyttin nimestä huolimatta/siitä johtuen kalliita kenkiä:
Otsikko tulee puolenyön jälkeen yöjunassa syntyneestä ajatuksesta, jonka koin tarpeelliseksi jakaa muillekin. Silloin, muutaman minuutin perjantain puolella, oli se huominen, josta puhuimme.
Koska junamme oli perillä seitsämän aikoihin aamulla, Bergen oli tyhjä ja hämärä ja me väsyneitä ja nälkäisiä. Aamupalan syöminen yhdessä avaa myös uusia näkökulmia, toiset syö leipänsä suklaalevitteellä, toiset ei syö koskaan makeaa.
 | ||
| Meidän hostelli, YMCA,oli aivan kulman takana. |
Hostelliin pääsi kirjautumaan vasta kolmen jälkeen, joten tallustelimme ympäri Bergenin keskustaa, kalatorin läpi ja Bryggeen, mikä on säilytetty autenttisena hansa-ajalta 1600-luvulta (korjatkaa,jos olen iha pielessä ajoituksen kanssa, mutta vahva tunne on, että silloin Bergnissä oleilivat saksalaiset kauppiaat). Tosin autenttisuudesta voi olla monta mieltä, satoja vuosia vanhoissa rakennuksissa sijaitsi kymmenien matkamuistokauppojen lisäksi yökerho! Toisaalta eihän sitä tiedä, miten saksalaiset kauppiaat ovat rentoutuneet työpäivien jälkeen.
Kalamarketin ja ehkä koko matkan hämmentävin löytö,olkaa hyvät:
normaalia Norjassa?
Kalatorilla oli toki paljon muutakin suurista ravuista kokonaisiin kaloihin ja valaspihveihin(...). Lisäksi monessa kojussa killui kuivattuja kaloja, mihin kirjaimellisesti törmäsin myös Hanseatic museossa. Kuivatut kalat olivat ilmeisesti hyvä ravinnonlähde aikana ennen pakastimia ja jääkaappeja, mutta ei kai niitä enää syödä lounaaksi.
En kuitenkaan koko matkaa huolehtinut norjalaisten ruokailutottumuksista, vaan kuvailin ahkerasti. Muistutimme japanilaista turistiryhmää, mutta samalla vakuuttelimme,etää olemme norjalaisia turisteja.
Mutta kun maisemat ovat aivan toista kuin kuin mihin on tottunut, niin kyllä sitä kelpaa kuvata.
Suurimmassa osassa kuvissa esiintyy matkatovereitani, enkä niitä luonnollisestikaan laita tänne, mutta ajattelemalla seitsemää väsynyttä nuorta naista matkustamassa yhdessä, voi saada käsityksen kuinka asiallisia poseerauksia muistikorteilta löytyy.
Viikonloppuna tuli syötyä epäterveellisesti-pitsaa,hampurilaisia,tacoja-ei kuulosta enää niin kovin naiselliselta, mutta ansaitsimme herkkumme kävelemällä Floyfjelletin huipulle ja kahdesti sieltä alas. Floyfjellet on Bergenin kupeessa sijaitseva "vuori", jonne pääse myös Floibanella,mutta jonne on ihan inhimillistä kävelläkin.
 | ||||
| kuvat ylhäältä alaspäin laskeutuessa |
Tämä oli sinänsä hienoa, mutta vaatteet olivta valitettavan syksyisiä ja niimpä päädyin viettämään koko viikonlopun samassa topissa. Näköjään pitää varautua kaikkeen lumisateesta helleaaltoihin.
Osoitus siitä, että muutkin kuin ruotsalaiset voivat olla "happy people":
Ja Juholle lopuksi kauppa, jossa myyttin nimestä huolimatta/siitä johtuen kalliita kenkiä:
Otsikko tulee puolenyön jälkeen yöjunassa syntyneestä ajatuksesta, jonka koin tarpeelliseksi jakaa muillekin. Silloin, muutaman minuutin perjantain puolella, oli se huominen, josta puhuimme.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)