I´m maybe bad, but I´m perfectly good

Viimeinen päivä Oslossa ja Norjassa.  Tämä tulee päättymään kuten alkoikin; kyyneliin. Olen ollut onnellinen täällä, enempää ei kai tässä elämässä voi pyytäkään.

Uusvanha kirkko Folkmuseumilla viime viikonloppuna. Rajaukset tuovat symboliikkaa.

Kun odottelin eilen muita Sogsvannin T-banepysäkillä kiipeämään Vettakollenille ehdin pohtia asioita, joita tulen kaipaamaan, mitkä ihmetyttivät ja toivoa, että siivosin huoneeni tarpeeksi hyvin, jotta saisin takuuvuokran takaisin.

Nobel voittajien biletystä Grand Hotelin parvekkeella.

-  Ulkoilu on kova juttu Norjassa. Joka kerran kun olen eksynyt asfalttia kauemmas kävelemään, on vastaan tullut useampi kuin yksi lastentarharyhmä.

-  Osaan käyttää kumppareita muuallakin kuin metsässä.  Tyylikkäiden norjalaisten ansiota, mieleeni on assosioitunut että voisin itsekin olla tyylikäs kumppareissa.

- Oslo on kallis, mutta kaikkeen tottuu ja raha on väline sen saavuttamiseen, mitä oikeasti haluaa. En ottaisi kruunuakaan takaisin, joten hinta-laatu-suhde lienee silloin sopiva.

- Ehkä ulkoilusta johtuen norjalaiset ovat hyvännäköisiä. Pitkiä, pitkäjalkaisia, yleensä vaaleita ja sopivan lihaksikkaan oloisia. 

Viimeinen auringonlasku Sognvannilla.

 Kamala ikävä tulee Holmenkollenia, Sogsvannia (Lake side!), oopperaa, ratikoita , busseja, metroja, kiipeilyä vuorille (Kålsastoppen, Grefsenkollen, Vettakollen), märkiä jalkoja, paria viimeistä viikkoa ja varsinkin viime viikonloppua juhlineen, viimeiset metropysäkit –kierroksineen, illallisineen ja karaoketuokioineen, norjaa, Blåta,  kävelyä kaupungilla, Domkirkenin edustan kukkasia, Karl Johans Gatea, Sognia, venäläistä puhumatonta kämppistä, equadorilaista juttelevaa kämppistä, Pianoja, erilaisia markkinoita, yliopiston aamuruuhkaa (kun ihmiset jonottivat kirjastoon ehtiäkseen parhaille lukupaikoille), norjalaisia radiokanavia (joissa eräässä puhutaan melko varmasti koko ajan ranskaa), keskustan valoja, sitä, että busseja kulkee 24/7, kansainvälisyyttä, löytynyttä uutta itsevarmuutta, sitä, että Oslossa voi olla täysin hiljaista ja kuin keskellä ei- mitään, vaihtoehtoja yliopistolle siirtymisessä, sitä, että jos kuulen Petri Nygårdia syyllinen olen todennäköisesti minä,eri maalaisten ihmisten pieniä eroja (kuten sitä, että eläimet puhuvat eri kieliä eri maissa), vesi hiisi sihisi hississä- aiheuttamaa hämmennystä, valinnan mahdollisuutta ruokakauppojen suhteen, hyvällä tavalla isänmaallisia norjalaisia, Jernbanetorgetia. 

Suurin ikävä tulee kuitenkin niitä ihmisiä, joiden kanssa kaikkeen tähän tuli tutustuttua. En uskonut, että yhdessä lukukaudessa voi päästä näin lähelle ja saada näin hyviä ystäviä. Tajusin myös, että on muitakin kaltaisiani. Ei tarvitse tietää vielä, mitä tekee "sitten isona" tai edes sitä, mitä ensi vuonna. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus.

                                                Kiitos.Thank you.Tusen takk.

Enkä tiedä, miksi päivämäärä on 15.12. Nyt on kello 8.27 16.päivän aamua.

From Oslo with love

Oslossa toiset paikat ovat käyneet rakkaammiksi kuin toiset.

Sognin opiskelijakylä on tullut muistorikkaaksi paikaksi juhlien, Amatorenin, yöbussin odottelun ja taco-iltojen merkeissä. Rihannan S&M ei kuulosta koskaan enää samalta, kun sitä on laulanut (huutanut) täydessä Amatorenissä asiaankuuluvasti tanssien.

Krinsjå on se paikka minne menin tuntia liian aikaisin hakemaan avaimiani asuuntooni elokuussa, kun olin sekoittanut ajat. Myös siellä on odoteltu bussia lokakuisessa vesisateessa.

Grunelokka. Hippinpi alue, pikkuputiikkeja, jotka myyvät irtoviiksiä, teetä, ylisöpöjä astioita, koruja, maatuskamekkoja, Mikko Mallikas-reppuja ja pikkuautoja, puisto, jossa kolme pingispöytää sekä tietysti Blå.

Blån ympäristön koristeluja.

Blå oli se salaperäinen jazzpaikka, jonne päädyin ensimmäisenä sunnuntainani ja sinne kävi tieni myös viimeisenä sunnuntaina. Viimeisinä kuluneina kahtena kuukauten olen tainut viettää jokaisen Oslossa vietetyn sunnuntai-illan siellä, yhdeksältä Stortingetille.
  Bändi on uskomaton, kontrabasso, kitara, kaksi saksofonia, toisinaan tuuba, trumpetti, vetopasuuna ja sekopäinen rumpali. Paikka kummallinen sekoitus kitchiä, rapistuneita seiniä ja eeppisiä graffiteja. Sekään ei varsinaisesti haittaa, että yleisö koostuu ruutupaita norjalais-pojista, hipsteripojista ja että toinen saksofonisteista on jollain selittömättämällä tavalla todella hyvännäköinen.

Eilen ja viime viikolla repertuaari oli myös laajentunut joululauluilla. Rockin around the christmastree ei ole koskaan kuulostanut yhtä hyvältä. Bändi on joka sunnuntai sama, samoin osa  biiseistä ja eilen pääsikin laulamaan koko baarin kanssa yhdessä.

Eräs toinenkin paikka on käynyt tutuksi ja hyvin rakkaaksi. Holmenkollen. Vaikka ei olisi ollenkaan kiinnostunut talviurheilusta, en ole tavannut ketään joka ei paikasta pitäisi. Holmenkollenin museo oli hieno, sisältäen sellaisia kansallisaareita kuin Marit Björgenin sukset ja hintaan kuului myös hissamatka hyppyritornin huipulle, mistä pääsi ihailemaan maisemia.

Viime lauantaina puolestaan kiipeilimme, liukastelimme ja katselimme hiihtäjiä lumisella Holmenkollenilla.

Metrolinjalla 1 pääsee myös Frognerseterenille, missä sijaitsee tunnelmallinen ravintola, josta saa ehkä parhaimpia muffinsseja maailmassa. Yleensä valitsen suklaisen, mutta lauantaina valitsin puolukkaisen, mikä oli myös todella hyvää.

Ravintolan edestä avautuvat näkymät yli  Oslon. 

Jos rahat riittävät, suosittelen viettämään aikansa Oslossa Holmenkollenin kupeessa siajitsevassa Rica- hotellissa. T-banella pääsee helposti kaupunkiin ja maisemat ovat laittoman upeat. 

Kaikenkaikkiaan tuntuu siltä, että joutuu jättämään toisen kotinsa. Ensimmäinen on tietenkin äidin ja isän luona, mutta Olso tuntuu täydellisen sopivalta kaupungilta minulle. Haluan sanoa näkemiin, hyvästit olisivat liian lopulliset.

Lille hammer

Paniikin oireet. Viisi päivää jäljellä.

Perjantain vietin kuitenkin Lillehammerissa, minne pääsee kätevästi junalla tai linja-autolla, matka kestää vain hiukkasen yli kaksi tuntia. Itse kyläkin oli hyvin sievä, saapuessamme aamuyhdeksältä Lillehammerin rautatieasemalle lunta satoi hissukseen ja ympäröivät vuoret olivat piilossa pilvissä.

Pääsyy siihen, miksi halusin ehdotomasti tuhlata päivän Lillehammerissa oli se että kaupunki järjesti talviolympialaiset 1994. Suurin (ja ainut?) nähtävyys oli Olympiapuisto, mikä oli oikeastan aika pettymys. Rämmimmä lumessa hyppyritorneille ja poikkesimme myös metsikköön, missä oli aivan varmasti peikonpesä.
Kaiken kaikkiaan tuntui uskomattomalta, että olympialaiset ollaan voitu järjestää niin pienessä paikassa.

Olympiapuistossa sijaitsi myös asiaankuuluvasti olympiamuseo, mikä oli kallis (90 NOK), mutta upea. Kameralle tallentui muun muassa allekirjoittaneen juoksemista lähes luonnollisen kokoisen Paavo Nurmen kuvan vieressä. Two flying Finns.

Olimme takaisin Oslossa hiukan ennen kahdeksaa ja jäähyväisjuhlamme alkoivat yhdeksältä. Vietin kotona vartin, vaihdoin vaatteet ja moikkasin ruokaa laittavat kämppikset. Jäähyväisjuhlat olivat vähän huono termi, koska lähes kaikkia ehdin vielä nähdä, ennen kuin Norwegian vie takaisin Suomeen. Eeppiset juhlat joka tapauksessa, opin että Chicagossa kannataa pitää sormensa kurissa, nyt kun osaan jengimerkkejä kaikkiin tarkoituksiin.

Viikonloppu on jatkunut samalla vauhdilla ja on pakko tunnustaa, että vähän väsyttää. Jos saisi nukuttua, niin ensi viikolla ehtisi vielä luistelemaan, asioita hoitamaan, laskemaan mäkeä (metrolinja 1:n päästä alas ohi Holmenkollenin- viisi minuuttia alamäkeä), illalliselle ja poseeraamaan Daniel Graigin kanssa.

They call it paradise

Viimeiset neljä kuukautta asumukseni on ollut Bjerken opiskelija-asuntola. Bjerke sijaitsee pohjois-itä Oslossa, ja sivummalla isommista opiskelijakeskittymistä, Kringsjåsta ja Sognista. Vaikka loppujen lopuksi pidän asuinpaikastani, ötökkäongelmasta, epäsiisteistä kämppiksistä, etäisistä kämppiksistä ja viereisestä rakennustyömaasta huolimatta, suosittelisin ehkä sittenkin tulevia vaihtareita suuntaamaan sinne, minne suurin osa muistakin vaihtareista. Bileistä kotiin meneminen ainakin helpottuu, vaikka yöbussi-tilanne on Oslossa erittäin hyvä.

Ehdottomasti hyvänä puolena Bjerken lähellä sijaitsee Oslon laskettelu/hiihto-keskus, jonne vasta eilen itsenäisyyspäivän kunniaksi lähdin.

Omakotitalo aluetta Grefsenin juurella.

Oli lämmintä, kunnes tuli kylmä.

Laskettelurinteen toisella puolella sijaitseva järvi, Trollvann ("peikkojärvi").

Lenkkipoluilla tuli vastaan vanhempia ihmisiä kävelysauvoineen, keski-ikäisiä ihmisiä kävelysauvoineen, koiranulkoiluttajia kävelysauv.... Kaikki hymyilivät. Ehkä sille, että oli liikkeellä farkuissa ja punaisessa toppatakissa, ehkä sille, että hymyilin. Olin onnellinen.

Vastaan tuli myös pari lastentarharyhmää ja olin lapsien mielestä ilmeisesti kovin kiinnostava, koska ohikävelyni kiinnosti enemmän kuin jäätyneiden lätäköiden rikkominen tai puiden tuijottelu.

Illaksi oli kutsunut ihmisiä katsomaan linna juhlia ja syömään, ja kesken mustikkapiirakan teon huomasin, että ulkona sataa lunta. Illan aikana lunta satoi paljon, koska aamulla näkymä oli ylläoleva. Lumen innoittamana aloitin löysäilypäiväni kävelemällä keskustaan ja ihmettelen miksen ollut sitä aikaisemmin tehnyt.

Otin ratikan Holtetiin, koska en ole ennen käynyt siellä, ja maisemat matkalla olivat kuin suoraan matkailumainoksesta.

Päivän aikana taloni eteen ilmestynyt Mr. Snowman. Muidenkin mielestä lumi on ilmeisesti hieno asia. Plussat Bjerkelle.

Ja jälkihuomautuksena, linnan juhlia kanssani katsomaan tulleet ranskalaiset, saksalaiset, amerikkalaiset ja belgialaiset tajusivat juhlien idean heti ja oma-aloitteisesti: hain keittiöstä mustikkapiirakan, ja sain kuulla palauttuani, että missasin juuri kamalimman mekon ikinä.

Valoja,lumenpuutetta,lopunaikoja

Radiohiljaisuus johtui koeruuhkasta, joka on nyt ohi. Olen vapaa tekemään mitä haluan 16. päivän iltaan asti. "Mitä haluan" sisältää muun muassa perjantain Lillehammerissa, perjantai-illan jäähyväisbileet, launtaina Burger King- reissun, joulumarketin, Nobelin Rauhanpalkintojuhlat, tacolillan ja sunnuntaina toisen joulumarketin ja ilalla Blån. Mitään panikointia siitä, että aika loppuu ei tietenkään ole. Onhan tässä vielä aikaa...11 päivää.

Osloon on ehtinyt sillä aikaa tulla jouluvalot.

Nationalteaterilla olevan joulukuusen valojen virallinen systyttäminen ensimmäisenä adventtisunnnuntaina.

Stortingetin joulukuusi.

Nationalteaterille on myös avattu luistinrata ja joka iltaiset joulumarkkinat.

Karl Johans Gaten koristeluja.

Lumi puuttuu kuitenkin edelleen. Lämpötila on valitetavasti päivisin plussan puolella, vaikka kylmyys on tosiasia hyytävän tuulen takia.

Niin paljon kuin jään kaipaamaan kauniita ihmisiä, Imsdalia, yliopiston ruokalaa Frederikkeä, Holmenkollenia, norjaa, Norjaa, Grunelokkaa, Blåta, ikkunasta näkyviä kaupungin valoja, venäläistä kämppistäni jonka olen nyt nähnyt kolme kertaa, balettia ja oopperaa, eniten tulee ikävä niitä ihmisiä, joiden kanssa Oslossa ja sen ulkopuolella olen pyörinyt.

Jokasunnuntai-iltaisella kävelytreitillämme jazzbaari Blåhon sijaitsee Krosby Möbler ja vieressä Galleri Pingvin. Viime sunnuntaina nauroin sattumalle (?) ääneen, ja ilman selittelyjä kaverini ehdotti, että voisimme perustaa Pittsburgh-kaupan siihen viereen ja katsoa kuinka moni tajuaa. Olin otettu, en kovin usein tunne olevani samoilla linjoilla ihmisten kanssa.