I´m maybe bad, but I´m perfectly good

Viimeinen päivä Oslossa ja Norjassa.  Tämä tulee päättymään kuten alkoikin; kyyneliin. Olen ollut onnellinen täällä, enempää ei kai tässä elämässä voi pyytäkään.

Uusvanha kirkko Folkmuseumilla viime viikonloppuna. Rajaukset tuovat symboliikkaa.

Kun odottelin eilen muita Sogsvannin T-banepysäkillä kiipeämään Vettakollenille ehdin pohtia asioita, joita tulen kaipaamaan, mitkä ihmetyttivät ja toivoa, että siivosin huoneeni tarpeeksi hyvin, jotta saisin takuuvuokran takaisin.

Nobel voittajien biletystä Grand Hotelin parvekkeella.

-  Ulkoilu on kova juttu Norjassa. Joka kerran kun olen eksynyt asfalttia kauemmas kävelemään, on vastaan tullut useampi kuin yksi lastentarharyhmä.

-  Osaan käyttää kumppareita muuallakin kuin metsässä.  Tyylikkäiden norjalaisten ansiota, mieleeni on assosioitunut että voisin itsekin olla tyylikäs kumppareissa.

- Oslo on kallis, mutta kaikkeen tottuu ja raha on väline sen saavuttamiseen, mitä oikeasti haluaa. En ottaisi kruunuakaan takaisin, joten hinta-laatu-suhde lienee silloin sopiva.

- Ehkä ulkoilusta johtuen norjalaiset ovat hyvännäköisiä. Pitkiä, pitkäjalkaisia, yleensä vaaleita ja sopivan lihaksikkaan oloisia. 

Viimeinen auringonlasku Sognvannilla.

 Kamala ikävä tulee Holmenkollenia, Sogsvannia (Lake side!), oopperaa, ratikoita , busseja, metroja, kiipeilyä vuorille (Kålsastoppen, Grefsenkollen, Vettakollen), märkiä jalkoja, paria viimeistä viikkoa ja varsinkin viime viikonloppua juhlineen, viimeiset metropysäkit –kierroksineen, illallisineen ja karaoketuokioineen, norjaa, Blåta,  kävelyä kaupungilla, Domkirkenin edustan kukkasia, Karl Johans Gatea, Sognia, venäläistä puhumatonta kämppistä, equadorilaista juttelevaa kämppistä, Pianoja, erilaisia markkinoita, yliopiston aamuruuhkaa (kun ihmiset jonottivat kirjastoon ehtiäkseen parhaille lukupaikoille), norjalaisia radiokanavia (joissa eräässä puhutaan melko varmasti koko ajan ranskaa), keskustan valoja, sitä, että busseja kulkee 24/7, kansainvälisyyttä, löytynyttä uutta itsevarmuutta, sitä, että Oslossa voi olla täysin hiljaista ja kuin keskellä ei- mitään, vaihtoehtoja yliopistolle siirtymisessä, sitä, että jos kuulen Petri Nygårdia syyllinen olen todennäköisesti minä,eri maalaisten ihmisten pieniä eroja (kuten sitä, että eläimet puhuvat eri kieliä eri maissa), vesi hiisi sihisi hississä- aiheuttamaa hämmennystä, valinnan mahdollisuutta ruokakauppojen suhteen, hyvällä tavalla isänmaallisia norjalaisia, Jernbanetorgetia. 

Suurin ikävä tulee kuitenkin niitä ihmisiä, joiden kanssa kaikkeen tähän tuli tutustuttua. En uskonut, että yhdessä lukukaudessa voi päästä näin lähelle ja saada näin hyviä ystäviä. Tajusin myös, että on muitakin kaltaisiani. Ei tarvitse tietää vielä, mitä tekee "sitten isona" tai edes sitä, mitä ensi vuonna. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus.

                                                Kiitos.Thank you.Tusen takk.

Enkä tiedä, miksi päivämäärä on 15.12. Nyt on kello 8.27 16.päivän aamua.