22/7

Jotkin päivät muistetaan aina. Muistan itse kymmenenvuotiaana New Yorkin terrori-iskut ja sen, miten toisen lentokoneen iskeytyminen näkyi suorana tv:ssä. Olin 22.7 töissä iltavuorossa ja äiti soitti puoli yhdeksän aikoihin, että Oslossa on räjähtänyt. Menin kotiin, avasin koneen ja vietin illan sen ääressä lukien yhä kamalampia yksityiskohtia.

Norjalaisille 22/7 on 11/9. Tapahtuma, jota kukaan ei uskonut koskaan tapahtuvan. Norwegian life and society-professorini mukaan terroi-isku/massamurha/mikälie oli kuin natsimiehitys: asia, joka ei pitänyt olla mahdollinen puolueettomana pysyttelevässä Norjassa. Vaikka professorini mukaan ensimmäinen mielikuva norjalaisille, että kyseessä olisi ollut ääri-islamistit, totuus oli jopa järkyttävämpi. Vuosi 1905, itsenäistymisvuosi, oli kuulemma Norjan historian tärkein vuosi- viime heinäkuuhun asti.

Itse olen saanut kuvan, että natsimiehitys toisen maailmansodan aikana oli norjalaisille samanlainen kokemus kuin Talvisota suomalaisille. Kansakunnan yhdistäjä ja eräänlainen itsenäisyyden oikeuttaja. En usko, että heinäkuun tapahtumat masentavat norjalaiset, jokainen on voinut uutisissa nähdä sen yhteisöllisyyden vaikutelman,  mikä norjalaisista huokuu. En tiedä, johtuuko se Nobelin rauhanpalkinnosta vai mistä, mutta norjalaiset tuntuvat hyvin oikeudentuntoisilta ihmisiltä, jotka aivan vilpittömästi uskovat tekevänsä esimerkiksi NATOssa parhaansa maailman eteen. Tietty vilpittömyys ja usko omaan tekemiseen näkyy ehkä myös siinä, että molemmat tragediat olivat täysiä yllätyksiä norjalaisille.

Seurasin lähetystä oikeudenkäynnistä hiukan, ja lähdin sen loputtua kaupungille. En ollut tajunnut, että oikeustalo oli juuri se rakennus, samassa rakennuksessa sijaitsee nimittäin mukavan näköinen kahvila ja portailla näkee usien skeittareita. Otin ratikan yliopistolle, joka ajaa oikeustalon edestä, kun oikeudenkäynti oli jo ohi. Pihalla oli puolisenkymmentä tv-autoa, valoja ja toimittaja puhumassa kameraan. Portailla skeittasi 15-vuotiaita.